Kuva 4: Ilmakuvan sitominen karttakoordinaatistoon satelliittipaikannusta käyttäen [ZEISS, 1990].
Mitä lähemmäs maanpintaa tullaan sitä enemmän korostuu kuvien tulkinnassa kolmiulotteisuus, rakenteiden muoto ja sijainti, mittausten kolmiulotteinen paikannettavuus.
Useimmille meistä moniulotteisuus tuo värien sijaan pikemminkin mieleen tilan ja sen kolme koordinaattia.
Oheisessa kuvassa Lähde [4] karttakoordinaatiston maamerkkinä toimii kuvan ulkopuolinen kolmiopiste. Kolmiopisteelle ja kuvauskoneeseen, kumpaankin, on asennettu oma antenninsa, joilla seurataan horisontin yläpuolella näkyvien maata kiertävien satelliittien liikettä.
Satelliittien liikerata tunnetaan, ja ne lähettävät paikannukseen soveltuvaa jatkuvaa aikamerkkiä.
Maassa ja lentokoneessa tehdyillä samanaikaisilla havainnoilla kyetään määrittämään kameran sijainti maa-aseman suhteen ja laskemaan se kuvauksen jälkeen muutaman sentin tarkkuudella.
Kun ilmakuvien sijainti ja asento on näin saatu
määritettyä, tulkitaan kuvilta tiet, rakennukset, kuviorajat, korkeuskäyrät, jne.
Samalla ne tulevat mitatuiksi kartalle samaan paikalliseen koordinaatistoon, jonka maamerkkinä kolmiopiste toimii.
(Lähde: Virkaanastujaisesitelmä, Henrik Haggrén, 31.5.1994.)