Luento-ohjelma | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 |
Keskinäinen orientointi tehdään joko kuvaliitosorientointina tai riippumattoman kuvaparin orientointina. Riippumattomien kuvaparien tapauksessa orientointi tehdään kummankin kuvan orientointiliikkeillä. Kuvaliitosorientoinnissa käytetään orientointiin vain toisen kuvan orientointiliikkeitä. Tämä tulee kyseeseen esimerkiksi kuvasarjassa, jossa uusi kuva orientoidaan suoraan muiden kuvien yhteiseen mallikoordinaatistoon.
Stereomalli muodostuu, kun kuvat projisioidaan uudestaan kohdetilaan.
Sekä vasemmalta että oikealta kuvalta projisioidut vastinvalonsäteet
leikkaavat toisensa stereomallin pinnassa. Mallin pinta noudattaa muodoiltaan
alkuperäisen kohteen pintaa. Stereomallin mittaamisen edellytyksenä
on, että vastinsäteet leikkaavat tarkasti. Tämä on
mahdollista vain, jos sädekimput ovat oikean muotoiset (sisäinen
orientointi) ja jos kuvien keskinäinen asento on sama kuin se
oli kuvaushetkellä (keskinäinen orientointi).
Keskinäinen orientointi edellyttää stereokartoituskojetta,
jossa kuvat oikaistaan (kiertokulmat kappa, phi, omega).
Kuvien oikaisu voidaan toteuttaa analogisesti kuten tässä (analogiset
stereokartoituskojeet), analyyttisesti eli laskemalla (analyyttiset
stereokartoituskojeet), tai digitaalisesti eli näytteistämällä
kuvat uudestaan (digitaaliset stereokartoituskojeet). Kuvakannan
B
pituus määrittää mallikoordinaatiston XYZ mittakaavan
eikä vaikuta keskinäisen orientoinnin kiertokulmiin.
Kun keskinäisesti orientoitu kuvapari projisioidaan tarkastelutasolle, vastipisteet eroavat toisistaan ainoastaan tarkastelukannan suunnassa (horisontaali- eli vaakaparallaksi). Parallaksi näkyy tässä anaglyfikuvaparissa punaisen ja vihreän kuvan välisenä yhdensuuntaissiirtymänä ja muuttuu stereotarkastelun yhteydessä etäisyyshavainnoksi. Anaglyfilasein tarkasteltaessa kuvaparin vastinvalosäteet leikkaavat toisensa joko tarkastelutason ylä- tai alapuolella. Kuvista on poistettu optiikan piirtovirheet. (Kuvat: Petteri Pöntinen, 1999).
Normaalitapauksen mukaisessa stereokuvauksessa kuvien oikaisutarve on vähäinen. Näissä konvergenttikuvissa tilanne on päinvastoin. Kuvia ei voi edes tarkastella stereoskooppisesti ilman oikaisua.
Konvergentin kuvaparin parallaksit.
Parallaksi jaettuna vaaka- ja pystyparallaksiksi. Keskinäinen orientointi perustuu pystyparallaksin havaitsemiseen vähintään viidessä pisteessä. Orientointisuureet ratkaistaan laskemalla tai kokeellisesti.
Oikaisu vaikuttaa myös vaakaparallaksiin. Vaakaparallaksin vakio-osa ei vaikuta kohteen muotoon, mutta siirtää kohteen tarkasteluetäisyyttä projektiotason suhteen.
Oikaistu kuvapari vastaa stereokuvauksen normaalitapauksen mukaista
kuvausta. Kuvat projisioidaan samalle tasolle ja lisäksi vaaditaan,
että vastinpisteiden yhdyssuorat tulevat yhdensuuntaisiksi.
Kuvaparin projektiivinen oikaisu. Konvergentin kuvaparin kuvat on ensin digitoitu ja sen jälkeen oikaistu projektiivisesti stereokuvauksen normaalitapausta vastaavaksi kuvapariksi (Kuvat: Petteri Pöntinen, 1999).
Kuvapari anaglyfikuvana. Stereotarkastelu on mahdollista, mutta hankalaa, koska kuvaparin kantasuhde on huomattavan suuri: 2,3 (18 m : 7 m). Toisaalta tällaisen stereomallin mittaustarkkuus on hyvä myös kuvaussuunnassa.
Pystyparallaksi kuvaparilla.
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 |