Julkaisun tavoitteena on määritellä keskeisiä
käsitteitä ja antaa ohjeita erilaisille digitaaliseen fotogrammetriaan
liittyville tehtäville. Julkaisussa esiteltäviä asioita
ovat digitaaliseen kuvaan, kuvien digitointiin ja kuvien käsittelyyn
liittyvät käsitteet, digitaalisten ilmakuvien valmistaminen,
kuvien tallennus, kuvamittaus digitaalisilta kuvilta, näyttölaitteet,
kuvien tulostus sekä kuviin liittyvät oikeuden ja luvat.
Julkaisussa annetaan tarkennuksia ilmakuvauksen suunnittelulle ja suoritukselle aikaisempiin ohjeisiin nähden. Tarkemmin käsitellään esimerkiksi suositeltavia signaalikokoja eri mittakaavaisille kuvauksille digitaalisilta kuvilta tapahtuvan mittauksen näkökannalta.
Digitaalisten ilmakuvien valmistusta koskien julkaisussa esitellään ilmakuvien digitoimiseen soveltuvia skannereita sekä kerrotaan skannereille asetettavista vaatimuksista. Lisäksi annetaan suosituksia skannerin toiminnan seuraamisesta.
Kuvan tallennukseen liittyen kerrotaan kuvaformaateista ja kompressiotekniikoista sekä niiden käytöstä. Tähän liittyen esitellään häviöttömiä ja häviöllisiä kompressiotekniikoita. Lisäksi selvitetään ilmakuvan vaatimaa muistitilaa eri saknnausresoluutioilla.
Kuvamittauksen yhteydessä esitellään luettelonomaisesti digitaalisten kuvien käyttömahdollisuuksia sekä erilaisia kuvatuotteita.
Julkaisussa selvitetään millä tekniikoilla kuvanmuodostus näyttölaitteissa tapahtuu sekä mitkä tekijät vaikuttavat monitorin kuvan laatuun ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota monitoria valittaessa. Samassa yhteydessä esitellään eri tekniikoita, joita käytetään stereoskooppisten näyttöjen toteuttamisessa.
Digitaalisten kuvien tulostamiseen liittyen esitellään erilaisia tulostusympäristöjä ja tulostusteknisiä perusratkaisuja. Lisäksi esitellään mitä yleisiä kuvaformaatteja tulostimen tulisi tukea, millaisiin tulostusnopeuksiin tulisi päästä ja millaisia vaatimuksia tulostusympäristön tulisi täyttää.
Julkaisun loppuun on liitetty oik. lis. Veikko Nuutisen (Maanmittauslaitos) laatima selostus valokuvan suojasta sekä Topografikunnan antamat ohjeet ilmakuvausten turvallisuustarkastuksista. Lopussa on liitteenä myös esimerkkikuvia, jotka havainnollistavat kuvaelementtikoon vaikutusta kohteiden kuvautumiseen digitoidulla ilmakuvalla.
Julkaisun on laatinut työryhmä Matti Holopainen (Kuntaliitto), Risto Kuittinen (Geodeettinen laitos), Heikki Luukkonen (FM-Kartta Oy), Hannu Salmenperä (Tampereen TKK), Tauno Suominen (Tielaitos), Veli-Pekka Valtonen (Topografikunta) ja Juha Vilhomaa (Maanmittauslaitos). Työryhmän puheenjohtajana on toiminut Hannu Salmenperä. Lisäksi työhön ovat osallistuneet Juha Jaakkola ja Eero Ahokas Geodeettisesta laitoksesta.
Julkaisu koostuu cd-romista sekä kirjasesta, joissa molemmissa on samat asiat. Sisällöt eroavat toisistaan esimerkkikuvien osalta siten, että cd-romilla osa kuvista on värikuvia kun taas kirjasessa kuvat on julkaistu mustavalkoisina.
Kirjanen ja cd-rom maksavat 150 mk + postituskulut. Pelkkä kirjanen maksaa 50 mk + postituskulut.
Julkaisua voi tilata seuraavista paikoista:
Tuula Hannonen
Suomen Ympäristökeskus
PL 140, 00251 Helsinki
email: tuula.hannonen@vyh.fi
Puh: 09-40300634
Jyrki Mononen
Fotogrammetrian ja Kaukokartoituksen Seura
PL 1200, 02015 TKK
email: jyrki.mononen@hut.fi
Puh: 09-451 2159
Maanmittauslaitos
Ilmakuvapalvelut
PL 84, 00521 Helsinki
Puh: 0205 41 5255