Keijo Rainesalo


FKS juhlakokous 25.11.1996

Muistelmia

Hyvät naiset ja herrat, olen kerännyt muutaman muistelman siten valiten, että ne mielestäni ovat maininnan arvoisia asiasisältönsä tai sitten tapahtumaan liittyvän viihteen kannalta.

Seuran perustajiin kuului kaksi myöhempää kunniajäsentä, joiden kanssa olin heidän elinkaarensa loppuun asti varsin tiiviissä yhteydessä. Isäni Aarne Rainesalo oli 30- ja 40-luvulla seuran puheenjohtajana pitempään kuin kukaan muu.

Saadakseen alkupäämääräkseen asettamansa tähtitieteen tohtorin oppiarvon, isäni hakeutui 1. maailmansodan aikana nuoreksi tutkijaksi maailmankuuluun Pulkovan tähtitorniin siellä silloin toimineen Ilmari Bonsdorfin apulaiseksi. Bonsdorfistahan tuli myöhemmin itsenäisen Suomen Geodeettisen laitoksen johtaja.

Molemmat suomalaiset joutuivat ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa jättämään Pulkovan ja muuttamaan Suomeen sotatoimien tieltä. Eräiden väliaikaisten vaiheiden jälkeen isä pääsi uuden itsenäisen valtakunnan karttalaitoksen palvelukseen.

Jo varhain 20-luvulla Maanmittaushallituksessa huomattiin, että ilmasta valokuvaten voitiin maaston kartoituksessa saavuttaa osittain ennen kokematonta tehoa. Päätettiin lähettää joku oppivainen nuori mies hankkimaan tämän tekniikan taito myös suomalaiseen kartanvalmistukseen.

Valinta osui Aarne Rainesaloon ja toisaalta Pariisiin. Sodan hävinnyt Saksa ei tullut kysymykseen tämäntapaisen opin saamisen kohteena poliittisista syistä. Siksi Aarne Rainesalo määrättiin matkustamaan ensisijaisesti Pariisiin ja vain sen ohella Berliiniin. Pariisissa hän viipyi touko- ja kesäkuun 1926. Matkan sivutuloksena oli myöhemmin ISP:n kokouksissa varsin hyödyllinen sujuva ranskankielen taito. Päätulos oli MH:n julkaisu no 10 vuodelta 1927: "Lentovalokuvien käyttö kartoitustöihin."

SFS:n virallista perustamista 1931 oli edeltänyt pitkäaikainen Maanmittaushallituksen ym. tiloissa pidettyjen alan harrastajien keskusteluiltojen sarja.

Seuran alkuvuosina muodosti parivaljakko Rainesalo - Löfström seuran edustajat useimmissa kansainvälisissä kokouksissa. Löfström oli näistä kahdesta aktiivisempi kirjoittaja. Rainesalo sen sijaan harrasti kahdenkeskisiä kontakteja niin moniin vaikuttajiin kuin mahdollista. Olin myöhemmin usein hämmästynyt kuinka tunnettu hän oli kansainvälisessä fotogrammetrisessa perheessä.

Eräs varhainen tuttavuus oli Tallinnan korkeakoulun geodesian ja fotogrammetrian prof. Liefländer. Olin kesän -37 teinipoikana kirjurina MH:n mittaustöissä. Prof. Liefländer oli näissä töissä tarkkailijana tai osin työntekijänä. Sain tämän erittäin miellyttävän herran monen iltapuhteen keskusteluissa moninaista oppia. Hänen kohtalonsa oli sama kuin niin monen Eestin sivistyneistön edustajan. Stalinin valtiollinen poliisi kävi eräänä yönä hakemassa, eikä hänestä sen jälkeen ole mitään tietoa.

Edellisestä muistuu mieleen toinen kuuluisa poliittisesti vaikuttanut fotogrammetri, johon pääsin myös tutustumaan jo viimeisenä teinivuotenani. Hollantilainen Schermerhorn oli paitsi fotogrammetri, toisen maailmansodan aikana eräs merkittävimmistä Hollannin vastarintaliikkeen edustajista. Ei ihme, että hän sodan jälkeen palveli maataan myös sen pääministerinä.

Oma sotilasurani katkesi varhain terveyden pettämiseen. Jouduin tai sanotaanko pääsin viettämään osan jatkosodan ajasta siviilissä 'palvelukseen kelpaamattomana'. Syyskaudella 1943 katsoin kuitenkin kuntoutuneeni niin, että pyrin oma-aloitteisesti armeijan leipiin. Minut syynättiin tarkkaan Tilkassa ja kelpuutettiin palvelukseen ns. kotirintamalla. Anoin ja pääsin Helsingissä toimivaan Päämajan Topografipataljoonan ilmakuvakomppaniaan.

Komppanian päällikkö oli ins.ev.ltn Karl Löfström. Sen joukkueen johtaja, johon minut määrättiin oli ins.kapt. Sakari Halonen, ja kuuluin koordinatografiryhmään.

Ilmakuvakomppanian vahvuus oli noin 80 upseeria, 30 aliupseeria ja 15 miestä. Kun sitten keskitalvella 1944 naapuri alkoi pommittaa Helsinkiä, katsottiin, että ilmakuvakomppania kalliine ja korvaamattomine laitteineen oli evakuoitava. Me muutimme Jämsään, jossa kansanopiston talo oli tyhjennetty meitä varten. Siellä jatkui aluksi aivan siviilinomainen tykistökartan valmistus. Tukipisteitä mitattiin kahdella stereoplanigrafilla joukkueen johtajana ins.ltn Tapio Suortti, ja paperikuvia ilmakuvayhdistelmiä varten tehtiin kahdella oikaisukojeella. Lisäksi kuului vahvuuteen melkoinen valokuvausmiesten hallitsema laboratorio, jossa kehitettiin filmit ja paperikuvat sekä käytettiin suurta reprokameraa.

Kevättalvella saapui kerran tarkastusmatkalle koko Topografipataljoonan komentaja, jääkärieversti J.Laiti. Minulle oli kerrottu, että ev. Laiti arvostaa sotilaallisuutta enemmän kuin jotain tyhjänpäiväistä teknistä osaamista. Kun hän saapui koordinatografiryhmän luo, minä löin kantapäät yhteen ja huusin niin, että rappaukset katosta tippuivat ilmoituksen siitä, kuka olin ja mitä olin tekemässä. Muuta en sitten joutunutkaan puhumaan. Kuulin jälkeenpäin Löfströmiltä, että Laiti oli yhteenvetoa tarkastuksestaan tehdessään sanonut, että se Rainesalo vaikutti älykkäältä.

Marskin syntymäpäivänä keväällä -44 joutui ilmakuvakomppania näyttämään sotilaallisen kuntonsa Jämsän kermalle. Oli päätetty pitää lyhyt puhetilaisuus Jämsän suojeluskuntatalon pihassa. Lipputangon ympärille piti muodostaa avoneliö, jossa siipinä olivat Jämsän Lottien ja Suojeluskunnan rivit. Keskelle piti sitten marssia oikean armeijan joukko-osasto, ilmakuvakomppania. Löfström ajoi etukäteen paikalle. Hänen oli otettava vastaan saapuvat osastot.

Me lähdimme suljetussa nelijonossa marssimaan juhlapaikalle. Komppaniaa komensi meidän toiseksi vanhimpamme, Salosen Eero, joka oli Helsingin kaupungin geodeetti, tekniikan tohtori ja ins.majuri. Eero johdatti meidät komeasti kirkkoherran, apteekkarin ja tuomarin katsellessa neliön keskelle ja komensi hienosti 'osasto seis!'. Kun sitten piti kääntää rintamasuunta neliön keskelle, erehtyi Eero komentamaan käännös oikeaan päin, vaikka olisi pitänyt kääntyä vasempaan. Seurauksena oli, että fiksuimmat kääntyivät väärästä komennosta huolimatta niinkuin oli tarkoitus, ja vähemmän fiksut niinkuin komennettiin. Ei siinä muu auttanut kuin komentaa varsin epäsotilaallisesti 'Kaikki kääntävät kasvonsa tännepäin!'. Mahtoi olla yleisöllä ihmettelemistä Suomen Armeijan sotilaissa. Tämän jälkeen tilaisuus sujui arvokkaasti ja kommelluksitta.

Koordinatografiryhmän töihin kuului vetää tussilla koordinaatti- ja reunaviivat valmiiksi ladottuun ja leikattuun kuvayhdistelmätasoon. Jotta tussi ei olisi levinnyt glyseriinin kyllästämällä pinnalla, oli työn ensivaiheena glyseriini pestävä pois. Tätä varten hankki komppanian talousupseeri apteekkispriitä.

Ilmakuvajoukkueen yhteisestä sopimuksesta minä kävin ostamassa Jämsän keskustasta sinistä "tenttua", jolla pesin kuvatasot. Talousupseerin hamkkima jalompi aine käytettiin sen sijaan tärkeisiin liuotus- ym. kokeisiin. Tämä tietysti talousupseerin ja myös komppanian päällikön tietämättä. Pesuaineen liukenemista puolukkamehuun tutkittiin aistinvaraisin havainnoin.

Kerran sattui niin, että kun juuri olin saanut tason pestyä, tuli Löfström ohimennessään kysymään jonkun muun työn valmistumista. Hän kohotti nenäänsä ja nuuhki voimakasta denaturoimisaineen hajua. Tunsin punastuvani korvannipukoitani myöten. Löfström, hieno mies kun oli, ei kuitenkaan enää ilmeelläkään osoittanut huomanneensa mitään erikoista; poistui vain paikalta omiin töihinsä.

Ensimmäinen ISP-kongressi, johon pääsin osallistumaan, oli Tukholman kongressi 1956. Tähän kongressiin osallistuivat silloisen Neuvostoliiton edustajat ensi kertaa. Kongressin johtaja Fagerlund oli liemessä, sillä venäläiset eivät juurikaan puhuneet englantia ja ruotsalaiset vielä vähemmän venäjää. Isäni osasi Pulkovan aikansa perintönä sujuvasti venäjää. Hän kertoi Fagerlundille mielellään auttavansa, jos jossain neuvotteluissa tarvittaisiin tulkkia. Tuli sitten kongressin banketti-ilta. Ruotsalaiset kuningaskuntalaisethan osasivat järjestää todella juhlallisen banketin. Herroilla oli pukuna frakki kunniamerkein. Isällänikin oli valkoisen ruusun komentajamerkki leveine olkanauhoineen.

Tukholman kaupungintalon 'Gyllene sal'-juhlasalin ovenpielessä oli istumajärjestyskartta. Fagerlund oli sijoittanut isäni moskovalaisen maatiaistätimallisen Olgan viereen. Iso-Aarne suuttui perusteellisesti. Meni kongressijohtajan luo ja ilmoitti matkustavansa heti Suomeen, ellei saa uutta pöytäpaikkaa. Ainoa ratkaisu, johon Fagerlund pystyi, oli Tukholman korkeakoulun teekkareiden pöydässä ollut vapaa paikka. Jälkeenpäin isä kertoi, ettei hänellä vielä koskaan ole ollut yhtä hauskaa ISP:n banketissa. Olgan vieressä oli tyhjä lautanen, jossa paha kyllä oli kortti 'Aarne Rainesalo, Finland'.

Aion kertoa vielä yhden ikivanhan jutun, johon tämä pakiseminen saa loppua. Kolmekymmentäluvun alussa oli SFS:n edustajina Pariisin symposiossa Löfström ja Rainesalo. Sen ajan suomalaiset päivärahat olivat varsin niukkoja. Järjestäjät olivat vapauttaneet yhden iltapäivän sitä varten, että ylimääräiset päivärahan rippeetkin jäisivät Ranskaan. Meidän edustajamme päätyivät rahapulassaan tivolintapaiseen puistoon, johon oli vapaa pääsy. Vasta erilaiset kojut ja teltat perivät maksut käyttäjiltään. Pojat törmäävät telttaan, jonka tekstissä kehutaan kielitaiteilijaa. Kymmenen frangin hinnalla saisi esittää kielitaiteilijalle kysymyksen millä Euroopan virallisella kielellä hyvänsä. Ellei taiteilija kykenisi vastaamaan samalla kielellä, saisi kysyjä tuhat frangia.

Pojat innostuivat. Päivällinen oli vielä siltä päivältä syömättä. Nyt ei tarvitsisikaan tyytyä sipulikeittoon halleilla. Voitaisiin syödä oikein ravintolapäivällinen ja vielä jäisi tuhannesta frangista rahaa tähteeksikin. Niinpä kumpikin antoi 5 frangia kielitaiteilijan kassalle ja asettui kysyjien jonoon. Kun heidän vuoronsa tuli, kysyi Iso-Aarne taiteilijalta: "Mistäs herra on kotoisin?" Tummapintainen ja kiharatukkainen taiteilija nosti katseensa ja valehteli silmänvalkuaiset välkehtien: "Tuoltahan min oon Kuopijosta." Pojilta jäi suunniteltu juhlapäivällinen syömättä.